tiistai 28. helmikuuta 2012

maanantai 27. helmikuuta 2012

There There. 3/5







Haluan kuolla kun katson tota kuvaa, ja tajuan että olen ottanut noin paskan kuvan JÄRJESTELMÄKAMERALLA. Mutta kattokaa noita revontulia :)

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

lauantai 25. helmikuuta 2012

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

lauantai 18. helmikuuta 2012

Colours of the Wind.

Ulkona on kylmä, kun päällä on pelkästään rikkinäiset sukkahousut. Miehet osoittaa mielipiteensä vaatetuksestani hymyilemällä, joko hyvän- tai pahantahtoisesti. Tuulee, ihokarvat housvat pystyyn. Ajantaju on sumentunut, perjantain ja lauantain eroa ei huomaa, tapahtumat sekoittuvat puuroksi. Tanssia hienossa mekossa ja sitten tanssia t-paidassa. Musiikki kaikkialla, ystäviä kaikkialla, hieman eksyksissä mutta aina kartalla. Ei tuoksu enää talvelle. Askel on yllättävän kevyt, tee lämmittää edelleen vatsassa. Sitä miettii onko jälleen keronut itsestään toiselle liikaa, onko antanut liikaa paikkoja joihin iskeä, mutta niin on tehnyt toinenkin. Kun antaa toiselle jotain, saa yleensä aina jotain takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Näsinkalliolta näkymä alas on kaunis. Sininen lumi järven jäällä muuttuu huomaamattomasti violetiksi taivaaksi. Höyrylaiva Kurun muistomerkki on edelleen mysteeri. Vaimon mies on kuollut, mutta hän ei tähystä merelle vaan maalle. Lapsi vieressä näyttää kysyvältä. Mutta isompana sitä yleensä näkee kolikon kaksi puolta, ymmärtää myös niitä ihmisiä jotka eivät ole tottuneita katsomaan totuutta silmiin. Tiskaan ja höpisen. Kädet tuoksuvat Fairyltä vielä neljänkin tunnin päästä. Tajuan että enganniksi yllätys on "surprise" eikä "suprise".

The Pen is mightier than the Sword. Kuinka tehdä itsestään voimakkaan henkisesti, on tämän ajan pulma. On helppo pumpata rautaa ja lyödä toinen maahan. Mutta kuinka olla terävä kielestään, nopea mielestään ja hyvä ihmistuntija, jolloin voit samaan aikaan kaataa, nostaa, heittää ja ottaa kiinni? On helpompi punnertaa kuin perustella. On helpompaa juosta kuin kaataa toisen mielipide.








perjantai 10. helmikuuta 2012

tiistai 7. helmikuuta 2012

lauantai 4. helmikuuta 2012