sunnuntai 28. lokakuuta 2012

torstai 25. lokakuuta 2012

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kuvausprojekti.


Kaikki lähti siitä kun halusin tehdä yhdestä poikamaisesta ystävättärestäni naisen. 

Kyseinen tyttö ei juuri ikinä käytä mekkoja, ei juuri meikkaa ja naisellinen käyttäytyminen on hänestä epäluontevaa. Halusin työntää häntä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Halusin haastaa häntä itsetutkiskeluun, ja kyseenalaistamaan, miksei esim. kepeä flirttailu tai muuten naiselle ominainen keikailu hänestä tunnu hyvältä. Niinpä meikkasin, puin ja yritin luoda kuvaajana mallille tilanteen, jossa hän tuntisi olonsa mahdollisimman naiselliseksi. 

Toinen malli on vahva persoona. Hänen kuvaamisensa yhteydessä vaikeudeksi nousi se, ettei hänelle juurikaan löydy rooleja, joihin hänestä olisi epämukavaa heittäytyä. Niinpä yritin saada hänestä mahdollisimman paljon irti tanssin avulla. Tanssin kuvaaminen on aina haasteellista, sillä liikettä on aina parasta kuvata liikkuvana kuvana, ei yksittäisenä sekunnin murto-osana, joten kuvaan tulisi saada liikkeen illuusiota. 

Ja tietenkin koska kyseiset mallit ovat minulle todella läheisiä, he haastoivat minut ulos omalta mukavuusalueeltani, kameran takaa. Jouduin meikattavaksi ja laitettavaksi, ja lopulta minut tuupattiin kameran eteen. Kamalaa, mutta ainakin kuvausten teema toteutui uskomattoman hyvin. 


Kun lopulta katselin kuvia ja järjestelin niitä, huomasin meidän kaikkien kolmen noudattavan samaa kehityskaarta. Alussa olemme epävarmoja. Aluksi olo oli outo kameran ja valojen edessä. Kaikilla meillä on oma luonteemme ja omat tapamme toimia. Ensimmäisissä kuvissa olemme vielä hieman sulkeutuneita. Mutta jossain vaiheessa olo alkaa rentoutua, kuvissa alkaa näkyä enemmän hymyä ja rohkeampia liikkeitä. Luovuus ja mallin oma persoona alkavat paistaa rohkeammin läpi. Ja viimeisissä kuvissa alamme jopa haastaa itseämme. Oli se sitten hiljaista tai äänekästä. 

Kuvauspäivä oli mieletön kokemus ja sain ehkä ositettua itselleni että saan halutessani jotain jopa aikaiseksi. Myös kameran eteen joutuminen ja oman naamansa tuijottelusta ehkä on jotain hyötyä. Toivon että katsoja saisi kuvista edes hyvän mielen, jos ei muuta.

Kuvaaja: Maija Pyykkönen, Arttu Soilumo ja Sanni Lehto
Mallit: Salla Uusitalo, Sanni Lehto, Maija Pyykkönen
Maskeeraaja: Maija Pyykkönen ja Sanni Lehto

Kiitos mallit ja Arttu joka tuli hauskuuttamaan meitä. Kiitos TYK kun on mahdollisuutta tehdä tällaista ja kiitos Mika Kuitunen kun avaat aina ovet kun oven avaajaa tarvitaan.

03.

















02.












01.